Kirjottamisesta + Kissan silmillä katsottuna // About writing (+ story only in Finnish)

Kirjottelen joskus, mut en kovinkaan aktiivisesti. En oikein osaa luoda omia hahmoja mistä kirjotella. Tykkäsin kyllä jo ala-asteella ainekirjotuksista, ja ne oli yks koulupäivien kohokohta aina ku kirjoteltiin. Sillon pystyin valmiiks annetusta otsikosta kirjottelemaan vaikka mitä, mut tarvittaessa myös ilman valmista otsikkoa. Siispä tääkii kirjotelma on aika vanha jo, kirjotin sen vuonna 2005 (olin 8-luokalla) koulussa äikänkirjassa olleen kuvan pohjalta. Ja se on tosi lyhyt, pikkunen kirjotelma vaan. Hahmoina toimii eläimet, koska en oikein koskaan osannu kirjotella ihmisistä.
En oo muuttanu tarinasta mitään, se on tasan sellanen ku sillon ku sen kirjotin (paitsi kirjotusvirheet korjaan), ja sellasena se saa myös pysyä. Mut muistakaa toki et tää on 14-vuotiaan käsialaa ;)

///

Sometimes I write, but not too often. I really don't know how to create my own character who to write about. I still loved to write when I was younger and it was one of my fave things at schooldays when we got to write own stories. Then I could write almost anything right after we were given few random, set-up headers, but also without ready headers. This one I did write when I was 14yrs old. But sorry 'cause this is not in English at all. I can try to translate it one day, but it's not that easy when this really is an OLD story and it depends about everything if it can work in English anyway.

***********************************

Kissan silmillä katsottuna

Istun rappusilla, liikenteessä on vähän ihmisiä, onhan yö... Nyt ajoi ohi joku pyörällä, hurjasteli... Mutta minä vain istun...

Täällä pikkukaupungissa riittää kaikennäköistä touhua, vaikka on pieni... Ja minä olen pieni pienessä, olen yksin. Toisaalta, me olemme itsenäisiä. Mutta minulle kyllä kelpaisi edes yksi kaveri, haluan turvallisuuden tunnetta. Onhan täällä turvallista, mutta olen ihan yksin...

Oi! Tuolla on hiiri! Olikin jo nälkä! Minä hiivin, tassuista ei kuulu ääntäkään, nyt! Nyt pitää vaania, ettei yöpala jää saamatta! Ja hyökkäys!       

“Iiiik! Älä tapa minua! Kiltti!” hiiri piipittää... En tapa sitä. Juuri tämän takia olen surkea kissa, en halua vahingoittaa ketään. Haluan olla kunnon kissa, tai sitten vain, istua ja kuihtua nälkään...

Tarvitseeko joku minua täällä? Tarvitsenko minä täällä jotain? Tai mitään? Äh, liikaa kysymyksiä, ei ainuttakaan vastausta... Miksi?

“Halooo!” kuuluu jostain takaani, en tunne ääntä, enhän tunne täältä ketään sen jälkeen kun rakas ystäväni, jäi kovaäänisen, liikkuvan, peltipurkin alle, hän oli erikoinen kissa... Sen jälkeen masennuin, ja...

“Huhuu! Onko täällä joku sinun korvien takana?!” kuuluu... taas.

“Anteeksi, olin ajatuksissa”, sanon, mutta en katso puhujaa...

“Juu, ei se mitään”, se sanoo, en vastaa.

“Olet kovin hiljainen... Näytät surulliselta. Onko jokin hullusti?” se jatkaa.

“Ei yhtään mikään”, valehtelen.

Se oli hiljaa. Ei vieläkään mitään, oli kamala hiljaisuus. Tuossa on joku, ja minä en sille voi puhua mistään, en tunne sitä... Mutta se vain on... Olen yksin, tuossa on kerrankin joku luonani ja minä vain olen yksin... Miksi?! Ei, minun pitäisi päästä ystäväni luo, ei täällä ole mitään, olen yksin, olen orpo, olen pieni pienessä...

“..tänne”, palaan ajatuksista maan pinnalle.

“Täh?” sanon sille, ja... katson sitä... Se on, kettu, pieni, nuoren näköinen, kettu...

“Itket... Sisälläsi itket... Kaksijalkaisten mukaan meillä ei ole tunteita, mutta silmistäsi näkee, että surullisen kuoresi alle kätkeytyy paljon yksinäisyyteen, surullisuuteen, ahdistuneisuuteen, tuskaan ja nälkään paljon iloa, mikä on vaikea nostaa pinnalle raskaan tunnetaakan alta. Emme voi kyynelehtiä, mutta näen, että sisälläsi itket”, se filosofisoi ja katson sitä ihmeissään.

“Miten..?” saan sönkötettyä, olen niin ymmälläni...

“Olen kettu”, se sanoo kettumaisen viekkaasti, ja vinkkaa silmää...

Äiti varoitti meitä aikanaan ketuista, mutta tämä tuntuu aika kiltiltä yksilöltä, tai sitten se vain lepertelee ja hautoo juoniaan arvoituksellisissa aivoissaan, mutta ihan sama, tulen sitten vaikka syödyksi, kunhan pääsen ystäväni luokse...

Tässä istun, edelleen, mihinkäs minä tästä? En mihinkään... Olen yksin, ja joku kumman kettu lukee minua kuin avointa kirjaa, vaikka hyvä että olen sille edes paria lausetta sanonut, ja tuntenutkin vasta varmaan sen aikaa, kun kuu liikkuu käkkärämännyn puolelta toiselle... Kuulemma näki silmistä... Olenko minä näin huono kissa? Minulla ei ole edes silmiä, mitkä pitäisivät sisällään kaikki muistot piilossa toisilta.. Tottahan se on, jopa liikaa tuskaa ja surua... mutta myös iloa... En ole ollut iloinen sen jälkeen mitä silloin kauan, monta kaksijalkaisten vuotta sitten tapahtui, en edes hymyillyt...

“Mitä sinä täällä”, huomaan sanovani omaksi ihmetyksekseni tuolle... tuolle... ketulle... Milloin tämä loppuu? Miten pitkään vielä? Herään tuijotuksen tunteeseen... Kettu katsoo minua...

“Halusin vain varmistaa, että kuulet mitä olen vastaamassa kysymykseesi”, kettu ilmoittaa...

“Anteeksi”, sanon hiljaa...

“Älä sinä siinä mitään anteeksi pyytele...” se sanoo ja hymyilee, “Okei... En tullut tänne, jouduin... Joku kehittyvä uros-kaksijalkainen otti minut kiinni metsässä. Se laittoi kaulaani narun. Se kuljetti minut mukanaan isoon, pelottavaan, kovaääniseen, rautaiseen hökötykseen, mikä liikkuu paikasta toiseen tikapuiden näköisillä rautahommilla. Se laittoi minut tavaroiden sekaan ja itse kävi nukkumaan. Pääsin irti. Jonkin veden kohdalla hyppäsin veteen korkealta, varmaan monen puun korkeudelta. Loiskahdin veteen kovalla voimalla. Menetin tajun vähäksi aikaa. Sitten heräsin. Olin hiekalla. Lähdin kävelemään kohti metsää, mikä sitten johdatti minut tänne. Olen metsäkettu, joten en ymmärrä mitään mitä täällä on. Sitten näin surullisen kiiluvat silmäsi täällä ylhäällä. Tulin vain kysymään, missä olisi ruokaa... ja tässä olen!” se lopettaa... Sillä sentään oli mukava retki tänne, tai siis... Se ei varmaan ole kokenut mitä minä olen. Miksi se minuun juuri kiinnitti huomion? Minuun?! Olen vain pieni - ja surkea - pienessä... Pieni... ja surkea... pienessä... surkea... pieni... Pyörryttää! Vatsaa koskee! Kurkussa tuntuu! Eii! ‘Yörk! Yörk!’, yökin, oksennan karvapallon... Olen pieni ja surkea kissa pienessä ja surkeaasa maailmassani! Meinaan pyörtyäkin pienen ja surkean karvapallon takia! En halua olla täällä enää!

Älä menetä toivoa, pieni ystäväni. Sinua tarvitaan vielä, rakas ystäväni...

 

“Mitä!?”, rääkäisen ja herään... Se oli vain unta, kettu sanoo jotain, en kuule mitä, en halua kuulla... Nuo sanat: Rakas ystäväni, ne kaikuvat korvissani yhä uudelleen ja uudelleen... Ne olivat niin todelliset, kuin ystäväni olisi ne juuri kuiskannut korvaani... Mahdotonta, hän on... poissa... ollut jo kauan... Se peltipurkki vei kerralla hänen kaikki yhdeksän elämää... Siitä asti olen inhonnut kaikkia ja kaikkea, kun hän nukahti tassujeni viereen... eikä enää herännyt... ikinä... Onneksi emme voi kyynelehtiä, siinä olisi heti syntynyt yksi uusi vesialue... Miksi juuri Hän? Miksen minäkin? Miksi sen piti tapahtua? En tiedä... Nyt olen yksin, pieni pienessä... Hän niin monta kertaa on minut pelastanut, Hän joutui peltipurkin alle enkä minä voinut kuin... olla...En voinut tehdä mitään... Petin Hänet... Miksi?! Hän olisi pelastanut minut siitä... Miksi olin näin surkea ja mitätön ystävä? En ollut mitään! Miksi? Silloin olimme kaksi pientä pienessä, suuressa maailmassa... Nyt olen yksin... Kettu tuhisee jo, taidan jatkaa ainaista ajatteluani aamulla... Menen nurkkaan ja nukahdan, nukahdan kun sydäntäni ympäröi valtava tuska, on ympäröinyt jo kauan..

Ystävä hyvä, älä menetä toivoa... Minulla on sinua yhtä ikävä... Täällä on yksinäistä ilman sinua... Täällä ei tunne mitään, mutta minä tunnen yksinäisyyttä... ilman sinua... Usko minua, sinulla on vielä paljon edessä, ja lupaan että olosi helpottuu kun vain annat sen helpottua, rakas ystäväni...

 

Herään, aurinko paistaa...

“Mitä?! Oletko se sinä, ystäväni??!”, räpäytän silmiäni nopeasti, ei mitään... Voisin vannoa, että näin ystäväni istumassa, tavalliseen tapaansa aamuisin, vieressäni ja sanovan heti “Huomenia”, kun avaan silmäni, ja voisin vannoa kuulleeni saman, pirteän Huomenia... Mutta ei, se oli vain harha, olen tulossa hulluksi... Mutta kuulin myös yöllä ystäväni puhuvan, ja rakas ystäväni -sanat kaikuvat korvissani yhä... uudelleen...

Nousen ylös, kettu ei ole siinä missä eilen... Ei se haittaa, se oli vain joku kettu, joka nyt on tuolla jossain...

Oloni ei ole niin masentava nyt, johtuu varmaan auringosta... Tällaista kaunista ilmaa ei ole näkynyt sen jälkeen, kun ystäväni lähti... Miksi juuri nyt?

Venyttelen ja haukottelen... Olen oikeastaan pirteä, tunnen... iloa! Mutta miksi?

Lähden kadulle... Astun lätäkköön ja katson sitä... Ystäväni, Hän katsoo sieltä syvälle silmiini ja hymyilee, kuulen sanat: Sinä pärjäät ystäväni...

Tuijotan veteen edelleen, näen vain itseni, sydämeni itkee ilosta, mutta minä olen sekaisin, en tiedä pitäisikö levittää korviin asti hymy, niin että näyttäisin joltain apinalta ja pakahtua ilosta, vai masentua ja vajota maailman pienimpään ja synkimpään koloon itkemään...

Veteen ilmestyy tutut kasvot, ne sanovat, niin iloisen tutulla ja pirteällä, kuin ystäväni, äänellä: “Huomenia”, nostan katseeni vedestä ja katson kettua, hymyilen, pitkään aikaan, moneen moneen kaksijalkaisten vuoteen; ja vastaan: “Huomenia”, olen näkevinään ketussa hieman samaa näköä kuin ystävässäni... Olen aina siellä kanssasi, vaikket minua suoraan näkisikään, kuulen korvissani, se ei ollut kettu, nyt ymmärrän, Hän on täällä...

Taas on kaksi pientä pienessä, suuressa maailmassa...

***********************************

Sellanen tarina oli se. Nyt ku sen lukee ni miusta tuntuu et oon tiedostamattani purkanu omaa yksinäistä oloani tuohon, koska olin 7lk. puolesta välistä 9lk. syksyyn kokonaan yksinään. Kaverit oli vaan nettikavereita, mut se ei kuitenkaa riittäny ja olin ihan kauheen yksinäinen ja kateellinen ihmisille joilla oli joku kaveri. Masentuneisuutta ei tietääkseni kuitenkaa ollu vielä tuollon, mut se yksinäisyyden tunne on aika hyvin kiteytetty tähän.

LEB: Stories 1-4

Little Emo Bird eli lyhyemmin LEB. Idea synty varmaan jostain siitä et ku en oo koskaan tykänny käsitteestä "emo" ja mitä se tänä päivänä tarkottaa. Mut sitä en muista mistä LEB sit oikeestaan synty, mut faktaa on et LEB on siis oikein todella stereotyyppinen emo. Ja koska en oikein osaa piirtää sarjakuvaihmisiä muita ku "fanarttina" enkä tän aikaan edes piirtäny sarjakuvaihmisiä ollenkaan, ni tein siitä sit jonki mille oli mahollisinta saaha emotukka: lintu. Joten siinä syy sille miks se on lintu, ja muut Emo Birdin maailmassa on lintuja, vaikka muuten on suht inhimillisiä.

///

Little Emo Bird, shortly just LEB. I got the idea 'cause I really have never liked the word "emo" and what it means nowadays. But I don't really remember where LEB, in fact, was born from. He's anyway very stereotypical emo. And I can't draw comic people if they aren't trying to be real people and at that time I didn't draw comic people yet at all, so the closest that was possible with that emo hair, was a bird. And that's why he's a bird and everyone else in his world are also birds who act bit on a way of people.

 ---

---

---

---

Kuten voi nähdä, miulla ja LEB:llä on erityinen piirtäjä-piirroshahmo-suhde :D Se ei kamalasti tykkää siitä mitä teen ja mitä laitan sen tekemään :( Täytyy piirrellä lisää, vaikkei herra siitä kauheesti tykkääkää. // As you can see, me and LEB have very special relationship :D He doesn't really like what I do and make him to do :( Must draw some more though he doesn't like it that much.

Micro: Pako, vaiko sittenkään? // Escape, or is it?

Tän ja edellisten välillä oli vähän enemmän aikaa, ja sen kyllä näkee! Mistä lie lähti innostus varjostamiseen, mut omaa silmää lopputulos kyllä miellyttää edelleen. Tää on myös toistaseks viimesin Micron seikkailuista. Lisää on tulossa, ku vaan jaksasin piirtää ensin :P

///

There's more time between this and previous stories, and it can be seen! I have no idea where I got the inspiration for making so much shadows, but I still like it. This is also last one of Micro's adventures, for now. More is coming, I just need to feel like drawing these!
 

---

English translation:

Panel 1: *Murmuring*

Panel 2: "One day I'll escape from here."

Panel 3: "And so I will!"

Panel 4: "Did you hear?! I'm gonna escape!"

Panel 5: "I'm going to explode this!"

Panel 6: "Hmm... I need dynamite... Where can I get dynamite?"

English translation:

Panel 1: "So when I get dynamite..."

Panel 3: "BWHAHAHAA!"

Panel 5: "And I'm free!"

Panel 6: "And SHIFT! Here I just god damn still be in the jail!"

Panel 7: "And where the heck I'm going to get that dynamite?!"

THE END

Tällä kertaa ketään ei sitte tapettukaa :D // Well this time no one was killed :D

Micro: Tahtoo olla Jokeri // Wants to be the Joker

Tää on piirrelty aikalailla The Dark Knight -leffan jälkeen. Oon Batman-fani, ja kävin sen kattomassa leffassa kolme kertaa ja hurahin niin täysin siihen, koska Jokeri on kuitenkii oma suosikki Batmanin vihollisista, ollu niin kauvan ku vaan jaksan muistaa. Myös sitte Micro kävi leffan kattomassa, ja leffan jälkimainingit Micron kohalla oli sitten tälläset.
Jossain tässä myös Micro sai vakiintuneen lisänimen: the Insane Murderer.

///

I drew this pretty soon after the movie The Dark Knight. I'm Batman fan so I went to see that in the movies three times and I just loved it! The Joker has been my fave from Batman's villains so many years. Micro also went to see the movie and Micros feelings afterwards were these.
Also after or while this comic Micro got his extra name: the Insane Murderer.

---

English translation:

Panel 1: MOVIE THEATER

Panel 3: At home. "I can never be like Joker."

Panel 4: "But I WANT!"

Panel 6: "Joker uses a knife..."

Panel 7: I'M JOKER I'M JOKER I'M JOKER I'M JOKER I'M JOKER

English translation:

Panel 1: Back at home.

Panel 2: "WORLD WITHOUT RULES!"

Panel 3: Polices found the body. Eyewitnesses' notices and the investigations of crime inspectors led them finally after Micro.

Panel 4: "FREEZE! Are you Micro?!"

Panel 5: "No..."

Panel 6: "...I'm the Joker."

Panel 7: "I'm the Joker, for f*'s sake!" "Yes yes..."

Panel 8: Micro was taken to the polce station. Fingerprints on the knife belonged to Micro. Micro stayed in the prison. Let's see how is the life in the cell...

English translation:

Panel 2: "He's lunatic! A freak! Hahahahahaha!" "No... I'm not..."

Panel 3: So, happened that Micro was diagnosed as under psychosis and committed to go straight to the mental hospital.

Panel 4: "I'm the Joker. I AM the Joker!

THE END

Micron debyytti // Micro's debut

Micro saa luvan olla eka kenet esittelen tässä blogissa! Micro on itseasiassa suht vanha hahmo jo. Idea tuli ku yritin nukkua mut en saanu unta, joten rupesin "leikkimään" käsilläni nii et molemmat käit oli jotain hahmoja. Oli isompi ja oli pienempi, isompi oli rakastunu tähän pienempään mut pienempi ei todellakaan. Nää hahmot pysty muuttamaan kokoaan, ja sit isompi muutti ittensä pienemmäks ja naamio ittensä eri henkilöks et sais tän toisen huomion. Niin tapahtukii, mut valitettavasti tapahtu pieni vahinko ja tää pienempi sai tietää kuka tää iso oikeestaan olikaa, ja sitten tapahtukii jotain erittäin, hmm, yllättävää? Halusin sit piirtää tän sarjakuvana ja näin Micro sit synty. Ja nyt päästän teijät sit lukemaan, mitä oikeestaan tapahtukaan lopussa.

///

Let the Micro be my first in this blog! Micro is bit old character of mine. I invented him when I tried to sleep and couldn't sleep. I was bored so I started to "play" with my hands my hands being a characters, you know? There was a littler one and a bigger one, bigger one was in love with the littler one, littler one was NOT. They could change their size so the bigger became littler and then dressed like someone else so she could get his attention. That happened but unfortunately happened little accident and Littler found out who she really was, and there happened something very, very... surprising? Later I wanted to draw this as a comic and Micro was born. I let you to read now what actually happened in the end.

---

 

English translation:

Panel 1: *RING RING!*

Panel 2: *RING RING!* "Oh?"

Panel 3: *RING RING* "The phone..."

Panel 4: This is Micro. *RINGGGG!*

Panel 5: "Hello?" "Micro! I'd like to meet you! I'll make your fave meal and we could---"

Panel 6: "Divine! How many times I've to say it?! I'm not interested in you!"

Panel 7: "But Micro---" "No! Leave me alone!" "But I'm a lady---" "Even if you were a fur! Now leave me
alone!"

Panel 8: "Micro darling! This'd be a priviledge. Everyone wants to go on a date with me!" "Well then everyone must be insane!" "MICRO!" "Good bye."

Panel 9: "I just can't stand that diva..."

Panel 10: Hmm, seems that I need to go to the market..."

Panel 11: "On the way to the market." 
Panel 12: "MICRO!" "Oh... no..."

 English translation:

Panel 1: "Micor, wait!" "Why right now?"

Panel 2: "Yes?" "I'd make an amazing meal! So many you just want, just anything! You decide!"

Panel 3: "Divine! Just keep your own meals. I won't come for a dinner! And excuse me, I'm hurry. Good bye."

Panel 4: "This you're gonna repent. No one turns their back on me!"

Panel 6: "Fortunately I'm so smart. I'm gonna get you, Micro. Hah!"

Panel 7: Back to Micro. "E-excuse me?"

Panel 8: "Mmh?"

Panel 9: "Oh!"

Panel 10: "Hey, where can I find some sugar?"

Panel 11: "Asdasdasdasdasd..."

Panel 12: "What's wrong with you?"

Panel 13: "Nothing."

English translation:

Panel 1: "Bee just bit me." "Oh..."

Panel 2: "Here's my number. Just in case if you wanna call me." "Okay..?"

Panel 3: "See ya."

Panel 4: "Miss Derwie?"

Panel 5: Micro did everything to find out who this mysterious Miss Derwie was. There just was no girls with that name in the town. After a few weeks, Micro decided to call the number she gave him, and find out.

Panel 6: "Hello? Miss Derwie?"

Panel 7: And so happened that mysterious Miss Derwie finally started to be Micro's crush...

Panel 8: Until at one day... "Oops!" "WOAH!"

Panel 9: "Sorry my d---"

Panel 10: "WHAT?!"

Panel 11: "Hehheh..."

Panel 12: "YOU!"

Panel 13: "DIVA, I HATE YOU!"

English translation: 

Panel 1: "Grrrrr..." (It's a gun :D)

Panel 2: "NO!"

Panel 3: BOOM

Panel 4: "NOOOOOO!"

Panel 5: "At least you're no more harassing me."

Panel 6: "HAHAHAHAHAHA!"

Panel 7: "Lalalala"

Panel 8: "Farewell. Finally. For good."

THE END

 Ja sellanen oli Micron debyytti. Jonkinlaista yhtäläisyyttä tuohon palotteluun voi huomata Dexter -TV-sarjasta :D  // And that was Micro's debut. And some paople may notice some similarities between the slicing and this TV-serie called Dexter :D

Welcome!

Juu eli tervestuloa tänne matalaan majaani...ei vaan tähän blogiin mihin siis postailen kaikkee mitä oon säätäny kynän ja paperin seurassa, nii uutta ku myös ihan tosi vanhaa materiaalia. Ainoo vaan, et nykyään tätä tulee vähän liian vähän, mut no can do. Ehkä se joskus siitä menis ohitte? En tiiä. Mut tuli silti olo et jaa, vois tehhä artblogin, ja koska noita ideoita ei liikaa ole, siitä myös blogin nimi ;)

~~~

So welcome to my lil' house...no but this my blog where I'll post everything I've done with a pencil and paper. It'll be new but also very, very old material. Only thing is that nowadays I don't draw that much I used to and I don't like it. Maybe I'll go away one day? Don't know. But I thought it'd be nice to make own artblog, and when I don't have too many ideas, there's also the thing for the name ;)